Kuntoloma etelässä, Chulilla

Muistan kuuleeni joskus kiipeilyurani alkuaikoina hurjia tarinoita Espanjan reissuista. Kunnollisista seikkailuista joissa kiivettiin kovaa, ajeltiin bussilla villissä Espanjassa ja välillä jouduttiin salaman iskemäksi. Yksi paikannimi noista tarinoista jostain syystä jäi mieleeni; Chulilla. En oikeastaan ole tiennyt näihin päiviin asti miksi tuo paikka herätti mielenkiintoni mutta olen aina halunnut tehdä reissun sinne.

En siis miettinyt hetkeäkään kun Tampereen Lauri soitteli ja kysyi haluisinko lähteä keväiselle kiipeilylomalle Chulillaan. Mikäs olisi parempaa kuin pieni kestävyysreeni varhain keväällä ennen kuin kiipeilykausi alkaa kunnolla Suomalaisilla kallioilla. Hyvä boosteri kiipeilykauden alkuun siis.

Alueella on kiivetty joskus 80-90 luvulla melko paljon. Välissä paikka jäi pienoiseen unholaan ja nyt suuri osa reiteistä on uudelleen pultattu ja uusia reittejä on tehty ja tehdään koko ajan lisää. Suosituimmilla sektoreilla voi viikonloppuisin tulla pienehköä ruuhkaa mutta heti jos haluaa kiivetä omassa rauhassa siihenkin löytyy yleensä sopivia sektoreita, varsinkin jos jaksaa kävellä hieman pidemmmälle.

Chulilla sijaitsee noin 50 kilometriä Valenciasta pohjoiseen. Me lennettiin Barcelonaan, josta on noi neljän tunnin automatka hyviä teitä pitkin. Paras vaihtoehto olisi tietenkin lentää Valenciaan mutta lentoyhteydet Suomesta ovat verrattaen huonot. Nyt keväällä Norwegian aloittaa lennot Turusta Alicanteen josta on vajaa pari sataa kilsaa ajoa. Auto kannattaa joka tapauksessa vuokrata.

Asumisen suhteen voisin suositella oman kämpän vuokraamista. Chulillassa sijaitsee myös kuulemma melko hyvin toimiva refugio El Atico. Me vuokrattiin kämppä Chulillan viereisestä kylästä Losa del obisposta. Jos joku on kiinnostunut lähtemään mestoille niin voin suositella ottamaan yhteyttä Mariaan, paikan omistajaan.  Hinta vuokrakämpälle tuli jopa halvemmaksi kuin refugiossa ja meillä oli kuitenkin oma kattoterassi jossa oli mukava nauttia kiipeilynjälkeisistä ilta-auringon säteistä.
 
Chulilla on yksi hienoimmista kiipeilypaikoista joista olen käynyt. Idyllinen Espanjalainen maaseutu pienine kylineen, joissa valkoisten talojen välisillä kujilla on pienen pieniä kahviloita ja kauppoja. Vuorten välissä halkeaa vaikuttava chulillan rotkolaakso jonka seinämillä on lähes tuhat kiipeilyreittiä. Pohjalla solisee kirkasvetinen joki ja korkeuksissa liitelee kotka vasten sinistä taivasta. Tällaisessa paikassa kelpaa viettää lomaa ja rentoutua.

Kiipeiltävää riittää kaikentasoisille kiipeilijöille mutta paikan parasta antia ovat reitit 7a:sta ylöspäin, aina ylempiin kasigreideihin asti. Pääasiassa kiipeily on pitkää, lievästi hänkkiä ja pumppaavaa. Riippuen sektorista löytyy kaikenlaista kalkkikiveä. On kaikenkokoista tufaa, pokettia, krimppiä... melkeimpä mitä vaan... Jopa halkeamia. Kaikki kiipeämämme reitit oli omalla tavallaan erinomaisia kuitenkin muutama reitti nousi ylitse muiden:

Top kymppi reitit jotka kiipesin:

1. Cantina marina 6c+
2. Dumbo love 7a
3. Plan Z 7a
4. Top of the rock 7a
5. Pim pam pons 7a+
6. El Regalito 7b
7. Cantalobos 7b
8. El catador de sake 7b
9. Danjos Colaterales 7b+
10. Aromas del verdon 7c+

Arvoin ennen matkaa köyttä ostaessani, hankinko 70 vai 80 metrisen narun. Onneksi päädyin pidempään, sillä suurin osa kiipeämistämme reiteistä oli sen verran pitkiä että köysi juuri ja juuri riitti. Reitit olivat pääasiassa erittäin hyvin pultattuja ja uusilla pulteilla. Jopa liimapultteja oli käytetty paikoitellen. Paikalliset ovat tehneet selkeästi paljon työtä alueen kehittämisessä ja sen myös huomaa.

Alueesta löytyy topokirja mutta toistaiseksi sen painos oli myyty loppuun. Chulillan keskusaukion tupakkikaupasta saa ostaa kopion sekä ehkä päivitetyin topo löytyy climbaps sivustolta joka on muutenkin ihan mielenkiintoinen webbisovellus.

Nyt rentouttavan loman jälkeen on hyvä keskittyä taas Suomikiipeilyyn. Kelit näyttäis ainakin olevan priimaa keväisille kiipeilyille. Kustavista ja muutenkin Turun lähialueilta löytyy muutamia uusia ja vanhoja projekteja jotka varmasti pitää kiireisenä kiipeilyn saralla ainakin tämän kevään. Ja jopa Kustavista löytyy koko ajan uusia mielenkiintoisia projekteja vaikka ensisilmäyksellä helposti näyttää että monelta kalliolta on kaikki selkeät linjat jo kiivetty. 

Keväiset kalliot

Nyt alkaa keliennusteet taas näyttää siltä että kannattaa kaivaa kiilat kaapinpohjalta ja rasvata camalotit. Ens viikolla pääsee kustavissa kiipeemään. Keli näyttää jopa niin hyvältä että ihan pikkiriikkisen harmittaa lähteä Espanjaan tiistaina. No, eiköhän sielläkin pääse nauttimaan auringosta ja kiipeilystä.

Riskeläisvuori jäälähtöjen aikaan vuonna 2013

No jos nyt pitäydytään Kustavissa, niin minne sielä kannattaa lähteä kevätauringon lämmittämästä kivestä  nauttimaan. Katseet kannattaa suunnata eteläseinämille ja kiivettävää löytyy varmasti. Hopiavuori ja Riskeläisvuori ovat kevään paikkoja. Juuri ennen kuin aurinko osuu seinään joskus puolenpäivän jälkeen, kitka on aivan järjetön. Pienikin tuulenvire kuivaa kalliot uskomattoman nopeasti ja vaikka olisi pilvistäkin, monet halkeamat ovat kuivia jos ei aivan äskettäin ole satanut. Pilvisellä säällä on tietysti vähän kylmä kiivetä mutta heti kun sormet tottuu kylmään niin homma on aivan mahtavaa.

Kevään huumassa

Yleensä kevään ensipaikka on Riskeläisvuori. Riskeläisvuoren parasta antia on ilman muuta jäälähdöt tälleen keväällä...yleensä. Tänä vuonna olematon talvi tuhosi jäät jo ennen niiden tuloa joten Riskeläisvuoressa täytyy tyytyä maalta lähteviin reitteihin, ellei halua tehdä roikkuständejä vetten päälle. Joka tapauksessa maaltakin löytyy paljon kiivettävää ja auringon lämmittäessä. Suositeltavia reittejä ovat kaikki Sunny Beach sektorin reitit.

Keväinen Riskeläisvuori

Metsänkaadon jälkeen otollinen paikka kaudenaloitukselle on ilman epäilystä ollut myös Hopiavuori. Hopiavuori saa paljon aurinkoa ja useat suositut halkeamat kuten Säkkipilli ovat niin syviä että ne

kuivuu todella nopeasti. Auringon osuessa kallioon tuulettomalla säällä, voi kallio jopa hieman lämmetä. Siitä ei paljoa kiipeilypuitteet parane. Tänä vuonna täytyy huomioida että kallion edustan pelto on  viljelyksessä, joten kalliolle lähestyminen tapahtuu pellon reunaa pitkin.

Hopiasläpi 6+

Heti vaan kun säätiedotus näyttää aurinkoa eikä tuuli puhalla liian kovaa etelästä, kannatta ilman muuta suunnata auton keula kohti Kustavia. Kiipeilystä pääsee nauttimaan!

Loppukevennykseksi pieni videonpätkä viime keväältä: Vapauden huuma.

Tervetuloa Kustaviin

Kuva parin vuoden takaa. Kustavilaista kiipeilyä parhaimmillaan.

Muistan kun reilu kymmenen vuotta sitten, oliskohan ollut 2003, nuori(ja heikko) mies otti ensi tuntumaa Kustavilaiseen graniittiin. Reitti oli Taivaantakoja ja varmaan kymmenen kertaa otin hurjat pannut viimeisistä muuveista. Vihdoin sain toistonousun reittiin tehtyä. Yksi niitä mieleenpainuvimmista kiipeilykokemuksista. Paikkana oli  Kräkinniemi, joka oli juuri tullut suuren kansan tietoisuuteen ja Kustavilainen kiipeilykulttuuri saanut alkunsa.

Noihin aikoihin oli harvinaista törmätä kanssakiipeilijöihin Vakka-Suomalaisilla kallioilla. Ajat ovat muuttuneet. Viime kesänä olinkin hämmästyksestä suu ammollaan siitä, minkälaisiin mittasuhteisiin näinkin marginaaliselta tuntuva laji on päässyt. Hopiavuorella oli autoja kuin citymarketin parkkiksella helatorstain aattona. Innokkaat kiipeilijät ympäri Etelä-Suomen olivat vallanneet kallion lähes jokaisen halkeaman ja ilmassa oli lähetyksen tunnelmaa. Illalla Lootholman saunalla porukkaa oli kuin Ruisrockissa 90-luvun mahtivuosina. Todella hienoa

Hopiasläbi

Tää vuosi on Kustavilaisen, ja miksei koko Varsinais-Suomalaisen kiipeilyn vuosi. Siltä se tuntuu vaikka kiipeilykausi ei ole edes kunnolla päässyt alkuun. Muutamia hassuja kertoja olen päässyt kuluttamaan sormieni nahkaa karheaan kustavilaiseen graniittiin ja on se vaan hienoa talvisen muovin puristamisen sijaan.

Boulderi Kustavin metsissä

Yleensä kiipeilykausi on päästy aloittamaan helmikuun loppupuolella. Tänä vuonna olinkin ennätysajoissa kun sain 13. helmikuuta tehtyä ensinousun uuteen släbireittiin, Hopiasläbi 6+, Hopiavuorella. Harmittavaisesti keli muuttui sateisemmaksi ja varsinkin köysikiipeilypuolella on saavutukset jääneet heikommiksi. Mutta sieltä ne kevätkitkat vasta ovatkin tuloillaan. 

Löysin aivan mahtavan boulderin metsän kätköistä. Tarpeeksi hänkkiä ettei otteet kastu ja muutenkin nopeasti kuivuvaa laatua. Ja plussana vielä projektin vaikeus. Pari päivää sain alkuviikosta kokeiltua ongelmaa ja harmittavan lähelle pääsin. En siltikään vielä saanut nimeä reittikirjaan tämän projektin osalta.

Tulen näillä näkymin viettämään melko paljon aikaa Kustavissa tänä keväänä ja toivottavasti myös kesällä. Koitan päivittää tähän blogiin kaikenlaista hyödyllistä ja ajanmukaista informaatiota kallioiden tilanteesta, säätiedotuksista ja ylipäätään kiipeilystä Kustavissa.