Polkuja juosten ja Norjanmaata fiilistellen

Pari viikkoa on ollut vähän laskusuhdannetta kiipeilystä. Jotenkin sitä kesän kynnyksellä aina vähän kyllästyy ja odottelee ehkä tulevia kesän reissuja tai tekee jotain muuta mukavaa. En tosiaan ole unohtanut kiipeilyäkään vaan olen keskimäärin pari kertaa viikossa koittanut käydä kiipeemässä ja välillä oikukkaat säät ovat ajaneet jopa sisälle puristamaan muovia. Siitä ei tosin suurempaa nautintoa tällä kertaa irronnut mutta kait sekin ihan hyvästä treenistä menee jos ei muutakaan ole tarjolla. Odotan todella kesälomaa ja reissua Pohjois-Norjaan. 

Norjaa ei voi kukaan varmastikkaan koskaan hehkuttaa liikaa. Se on vaan niin hieno paikka ja maailmanluokan kiipeilyä riittää joka lähtöön. On boulderia, sporttia, lyhyttä trädiä, bigwallia... ihan mitä tahansa kiipeilystä puhuttaessa voi keksiä, ja paljon. Säät välillä vähän oikuttelee mutta ainakin pienen kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että niin ne oikuttelee kaikkialla muuallakin missä on vuoria. Ja kaiken lisäksi, Norjassa voi kalastaa kun sataa. Heinäkuun puolessä välissä olis tarkoitus suhata Pohjois-Norjaan pariksi viikoksi. Sitä on hyvä fiilistellä.

Toinen asia mistä oon toden teolla innostunut on polkujuoksu, tai amerikkalaisittain sanottuna trail running. Ennen vanhaan puhuttiin maastojuoksusta, vai onko edes sama asia, ja se oli sitä hommaa jota kaikki liikuntatunnilla vihasivat. Kun maastojuoksu on muuttunut polkujuoksuksi ja kaupasta saa ostaa kymmenittäin erilaisia polkujuoksukenkiä, vaatteita, juomasysteemejä tai oikeastaan mitä vaan missä on trail- etuliite on siitä pikkuhiljaa muodostumassa trendilaji. Enkä, jos totta puhutaan, yhtään ihmettele että miksi. Juokseminen on hieno tapa liikkua luonnossa. Pehmeillä poluilla juokseminen rasittaa elimistöä, lähinnä tuki ja liikuntaelimiä, huomattavasti vähemmän kuin asfalttijuokseminen. Tunnet kuin lentäväsi vihreässä metsikössä. Aluksi vauhti on huomattavasti hitaampaa kuin kadulla juostessa mutta pikkuhiljaa kun löytyy sopiva rytmi ja opit lukemaan polkua tarpeeksi monta metriä eteenpäin, vauhti alkaa kiihtyä. Välillä tuntuu että mennään jopa pelottavan lujaa. 

Olin maanantaina juosemassa elämäni toisen polkujuoksukisan Piikkiössä. Ensimmäinen oli Bodomtrail espoossa kuukausi sitten. Kilpaa juoksemisessa on jotain hienoa. En ole aikaisemiin ollut mitenkään kovin kilpailuorientoitunut missään mitä teen, mutta näissä kahdessa juoksukilpailussa on ollut todella hauskaa. Ennen juoksua pieni jännitys kalvaa mahanpohjaa mutta lähtöviivalla pitäisi olla jo varsin seesteinen mieli. Lähtölaukaus, ja kaikki lähtevät pinkomaan minkä kintuistaan pääsevät. Ensin mennään rykelmässä ja sitten alkaa porukka hajoamaan. Itse koittaa pysyä mahdollisimman lähellä kärkeä. 

Luin jostain foorumilta että polkujuoksukisat ratkaistaan alamäessä. Kyllähän alamäkeen pääsee aina mutta jotenkin vaan jalat ei meinaa pysyä aluksi mukana. Alamäkeen kovaa juokseminen juurakkoisilla poluilla onkin oma taiteenlajinsa ja vaatii harjoittelua. Treenien lomassa olen koittanut panostaa erityisesti alamäkijuoksun sujuvuuteen ja piikkiössä siitä olikin hyötyä. Ensimmäisessä pidemmässä alamäessä sain pääjoukon karistettua kannoiltani. Yksi oikean urheilijan näköinen kaveri oli pinkonut alun kilometreillä sen verran kaulaa ettei sen kuromiseen paukut riittäneet. Jotenkin kummassa sain kuitenkin pidettyä jonkunlaista vauhtia yllä ja juoksin toisena maaliin kymmenisen kilsaa myöhemmin. Mittari näytti matkaksi 10,65 km ja lopullinen kilpailuaika oli 51min 50s. Ihan kelpo vauhti.

Jälkeenpäin ajatellen ja Movescountin specsejä katsoen keskivaiheilla juoksua oli pienen pieni tuskaisempi osio. Jaloissa ei missään vaiheessa tuntunut pahalta mutta meinas laatta lentää tosissaan. Luulisinkin että oikeanlaisella tankkauksella tuollaisista polkujuoksupyrähdyksistä nauttisi paljon enemmän.

Kahden viikon päästä koittaa totisempi koettelemus kun Vierumäellä juostaan polkumaratonia. Ajattelin ennen Pallaksen juoksua joka tapauksessa juosta yhden vähän pidemmän lenkin ja tuo sattui juuri sopivasti olemaan ohjelmassa. Ilmoittauduin siis mukaan leikkiin. Saa nähdä miten miehen käy. Treeniohjelma näyttää seuraavaksi kahdeksi viikoksi melko kevyttä lenkkiä ja kisaa kohden kevenevää.

Yksi asia mikä täytyy tarkkaan miettiä on kyllä tuo ravitsemuspuoli. Olen nyt parilla lenkillä laittanut juomapussiin urheilujuomaa mutta se tekee vatsan todella kipeäksi. Parempi kombinaatio mulle taitaa olla pelkän veden juominen ja geelien nauttiminen silloin tällöin. Ainakaan tuolla seoksella ei tule niin järjettömän pahaa oloa. Pääasia kuitenkin että energiaa saa jotenkin sisälle.

Vierumäki tulee olemaan mun ensimmäinen ja toivottavasti ei viimeinen maraton. Kuten yhden ystäväni kanssa juteltiin; metsässä juokseminen on vaan niin siistiä ja maratonmittaisena se tulee varmasti olemaan supersiistiä. Voi vaan kuvitella miten siistiä se on ultramatkan muodossa.