Toukokuu

Kesän kynnyksellä koittaa kokemuksen ukaan aina jossain vaiheessa se hetki kun vaikeiden reittien projektointi käy puuduttavaksi ja on aika kiivetä vähän helpompia reittejä ja ehkäpä hakea kuntoa kesän seikkailuihin. Tämäkään kevät ei tuonut poikkeusta tuohon tavanomaiseen rytmiin vaan nyt viimeiset viikot on kuluneet pitkälti helpomminlla reiteillä. Toki poikkeuksen nimissä oon pari kertaa käynyt koittamassa Kustavin projektia

Se fiilis on aina hieno kun pääsee jotain mitä aikaisempina vuosina on hampaat irvessä koittanut.

Vasta kun alkaa kiipeämään onsaittitason reittejä ja pitää vähän pitempiä taukoja mihin talven treenikaudella on tottunut huomaa miten taas on hitusen verran kehittynyt. Kiipeily on hieno laji kun vielä 15 vuoden jälkeen huomaa joka vuosi vuodelta kehittyvänsä.

Muutamia hinoja kiipeilypäiviä jäi toukokuusta mieleen. Ensimmäisenä varmaan tutustuminen Nostalgiasektoriin Isoniitussa. Jostain syystä en ole aikaisemmin sielä päässyt kiipeämään joten intoa piukassa pääsin kiipeämään uusia linjoja. Yksittäisenä sektorina se onkin yksi Kustavin parhaista. Sopivantasoisia reittejä joilla pari-kolme tuntia saa mukavasti kulumaan. Ei varmasti paljoa mene vikaan jos mainitsen sektorin nimikkoreitin yhdeksi Kustavin parhaisata sen tason reiteistä. Iltasella vielä poikettiin hopiavuoreen josta tuli taas kerran kiivettyä Kylmä hönkä. Voin suositella myös sitä leveämmistä halkeamista kiinnostuneille.

Viime viikolla suuntasimme Morriksen kanssa auton kohti itää. Reissn pääasiallinen  tarkoitus ei tällä kertaa ollut kiipeilyssä mutta sitäkin tuli tehtyä. Kävin taas kerran tutustumassa Kolin bouldertarjontaan, tällä kertaa rantakivellä. Mukavia pikku bouldereita helpolla lähestymisellä ja super-kivenlaadulla. Sain jopa pari tiukkaa probleemaan selätettyä lyhyessä sessiossani. Pari vuotta sitten koittelin Bluetoothia ja totesin sen mahdottomaksi silloin. Nyt sain sen kiivettyä muutamalla hassulla yrityksellä. Hieno linja.

Hiidenkirnu

Morris ottaa lunkisti

Paluumatkalla poikettiin Mäntyharjun kautta. Kävin katsomassa hiidenkirnua Turunvuorella. Suu ammollaan ihastelin sen jylhyyttä. Vaikealta näytti mutta sitä täytyy palata kokeilemaan jonain päivänä. Pienen vesisateen saattelemana ajelin Olhavalle telttailemaan. Jyväskylän pojat lopettelivat kiipeilypäiväänsä kun saavuin paikalle. Aamulla virittelin yläköyden laatalle ja kiipesin muutaman reitin muutamaan kertaan ihan treenimielessä. Oli hienoa olla olhavalla yksinään. Pari turistia kävi rananssa kääntymässä. Muuten vain lammen kaakkurit ja yksi joutsen pitivät meille seuraa. Morris otti aurinkoa saaressa ja mä kiipesin. Iltapäivällä aurinko alkoi korventamaan sen verran kovaa että oli aika pakata rensselit kasaan ja suunnata kohti Turkua. Hieno pieni reissu hienoissa maisemissa.

   

Morris nauttii auringosta

Pakollinen selfie

Olen myös alkanut taas juoksemaan. Aiemmin talvella olin ilmoittautunut helatorstaina juostuun Bodomtrail puolimaratoniin.En ole oikeastaan Patagonian reissun jälkeen kauheasti käynyt poluilla, ja jotenkin valmistautuminen suunnitelmista huolimatta, jäi melko viime tinkaan. Olen aina silloin tällöin kevään aikana juossut lyhyehköjä maastolenkkejä mutta ennen Bodomia ehdin juosta vain pari pitempää lenkkiä. Sen tunsi juostessa. Olin saanut paikan toisesta lähtöryhmästä ja lähdinkin heti alusta kärkiryhmän mukana juoksemaan. Vauhti kärjessä tuntui ensimmäiset 6 kilsaa sopivalta kunnes alkoi hetkelliset vaikeudet. Vatsaa alkoi kramppaamaan ja oli pakko hiljentää vauhtia. Jotenkin sinnittelin ihan ok vauhtia ensimmäisen kierroksen melko helppojuoksuiset polut (12km). Tietysti kovempaakin vauhtia ois voinut juosta mutta niillä mentiin mitä oli. Toinen kierros (9km.)olikin sitten teknisempää maastoa, ainakin alku. Suota ja turvetta sääreen asti ja välillä kahlasin polvia myöten suonsilmässä. Pikkuhiljaa jalkoja alkoi todenteolla painaa mutta koitin pysytellä edellämenevien matkassa ja taisin jopa muutaman ohittaa. Juoksun aikana mulla ei ollut aavistustakan siitä miten pitkään olen juossut ja jo polulla tein päätöksen kävellä ensimmäisenä arkipäivänä kellokaupuille gps-kellon hankintaan. No joka tapauksessa pääsin vihdoin maaliin ja aikaa tuossa taistelussa meni 2h. 10 min ja rapiat päälle. Uskoisin että pienellä reenaamisella tuon ajan saisi uppoamaan parin tunnin paremmalle puolen ja nyt olenkin sitten koittanut reenata.

Vähän on totinen ilme miehellä. ©Petteri Rantanen

Menin jonkinnäköisessä aivohalvauksessa ilmoittautumaan heinäkuun lopussa juostavaan Pallas-Hetta ultrapolkujuoksuun. Siinä riittääkin sitten motivaatiota juoksennella lähimetsissä ja vähän kauempanakin. Gps-kellokin on nyt ranteessa ja siitä on ollut uskomattoman paljon hyötyä juoksemisessa. Etenkin vauhdin rytmittäminen on todella paljon helpompaa. Lisäksi matkaa pystyy seuraamaan ja sykettä jne. jne.. En ole aikaisemmin tutustunut noihin uudenaikaisiin rannetietokoneisiin ja ne on kyllä aikamoisia vekottimia. En tiennyt että suunnon kelloon voi saada tuhansittain erilaisia sovelluksia ja se kertoo koska on taas hyvä aika treenata lisää. En tosiaan osaa sanoa miten paljon noihin kaikkiin palautumisarvoihin yms. kannattaa tuijottaa, mutta varmasti siitä saa jonkinnäköistä osviittaa siitä miten kannattaa harjoitella juoksemista.

Tuo Pallas-Hetta on siis 55km. ultrajuoksu joka mukailee pääosin Hetta-Pallas vaellusreittiä. Korkeuseroa reitille tulee joku 1700 metriä. 

Muistan kun yläasteella käytiin kavereiden kanssa vaeltamassa tuo matka ja oltiin reissussa vissiin 6 päivää. Nyt pitää mennä vähän kovempaa. Diskausraja taitaa olla 13 tuntia ja toivottavasti juoksu kulkisi siten ettei ole pelkoa että menee edes lähelle tuota 13 tuntia. 

Tämä juoksumittelö on siis heinäkuun lopussa ja ennen sitä olisi tarkoitus pyyhältää Pohjois-Norjaan kiipeilemään vähän pitempiä reittejä pariksi viikoksi. Sitä odotellessa.

Loppuun vielä Buff Trail tour Finlandin tekemä kisavideo Bodomtraililta: