Toukokuu

Kesän kynnyksellä koittaa kokemuksen ukaan aina jossain vaiheessa se hetki kun vaikeiden reittien projektointi käy puuduttavaksi ja on aika kiivetä vähän helpompia reittejä ja ehkäpä hakea kuntoa kesän seikkailuihin. Tämäkään kevät ei tuonut poikkeusta tuohon tavanomaiseen rytmiin vaan nyt viimeiset viikot on kuluneet pitkälti helpomminlla reiteillä. Toki poikkeuksen nimissä oon pari kertaa käynyt koittamassa Kustavin projektia

Se fiilis on aina hieno kun pääsee jotain mitä aikaisempina vuosina on hampaat irvessä koittanut.

Vasta kun alkaa kiipeämään onsaittitason reittejä ja pitää vähän pitempiä taukoja mihin talven treenikaudella on tottunut huomaa miten taas on hitusen verran kehittynyt. Kiipeily on hieno laji kun vielä 15 vuoden jälkeen huomaa joka vuosi vuodelta kehittyvänsä.

Muutamia hinoja kiipeilypäiviä jäi toukokuusta mieleen. Ensimmäisenä varmaan tutustuminen Nostalgiasektoriin Isoniitussa. Jostain syystä en ole aikaisemmin sielä päässyt kiipeämään joten intoa piukassa pääsin kiipeämään uusia linjoja. Yksittäisenä sektorina se onkin yksi Kustavin parhaista. Sopivantasoisia reittejä joilla pari-kolme tuntia saa mukavasti kulumaan. Ei varmasti paljoa mene vikaan jos mainitsen sektorin nimikkoreitin yhdeksi Kustavin parhaisata sen tason reiteistä. Iltasella vielä poikettiin hopiavuoreen josta tuli taas kerran kiivettyä Kylmä hönkä. Voin suositella myös sitä leveämmistä halkeamista kiinnostuneille.

Viime viikolla suuntasimme Morriksen kanssa auton kohti itää. Reissn pääasiallinen  tarkoitus ei tällä kertaa ollut kiipeilyssä mutta sitäkin tuli tehtyä. Kävin taas kerran tutustumassa Kolin bouldertarjontaan, tällä kertaa rantakivellä. Mukavia pikku bouldereita helpolla lähestymisellä ja super-kivenlaadulla. Sain jopa pari tiukkaa probleemaan selätettyä lyhyessä sessiossani. Pari vuotta sitten koittelin Bluetoothia ja totesin sen mahdottomaksi silloin. Nyt sain sen kiivettyä muutamalla hassulla yrityksellä. Hieno linja.

Hiidenkirnu

Morris ottaa lunkisti

Paluumatkalla poikettiin Mäntyharjun kautta. Kävin katsomassa hiidenkirnua Turunvuorella. Suu ammollaan ihastelin sen jylhyyttä. Vaikealta näytti mutta sitä täytyy palata kokeilemaan jonain päivänä. Pienen vesisateen saattelemana ajelin Olhavalle telttailemaan. Jyväskylän pojat lopettelivat kiipeilypäiväänsä kun saavuin paikalle. Aamulla virittelin yläköyden laatalle ja kiipesin muutaman reitin muutamaan kertaan ihan treenimielessä. Oli hienoa olla olhavalla yksinään. Pari turistia kävi rananssa kääntymässä. Muuten vain lammen kaakkurit ja yksi joutsen pitivät meille seuraa. Morris otti aurinkoa saaressa ja mä kiipesin. Iltapäivällä aurinko alkoi korventamaan sen verran kovaa että oli aika pakata rensselit kasaan ja suunnata kohti Turkua. Hieno pieni reissu hienoissa maisemissa.

   

Morris nauttii auringosta

Pakollinen selfie

Olen myös alkanut taas juoksemaan. Aiemmin talvella olin ilmoittautunut helatorstaina juostuun Bodomtrail puolimaratoniin.En ole oikeastaan Patagonian reissun jälkeen kauheasti käynyt poluilla, ja jotenkin valmistautuminen suunnitelmista huolimatta, jäi melko viime tinkaan. Olen aina silloin tällöin kevään aikana juossut lyhyehköjä maastolenkkejä mutta ennen Bodomia ehdin juosta vain pari pitempää lenkkiä. Sen tunsi juostessa. Olin saanut paikan toisesta lähtöryhmästä ja lähdinkin heti alusta kärkiryhmän mukana juoksemaan. Vauhti kärjessä tuntui ensimmäiset 6 kilsaa sopivalta kunnes alkoi hetkelliset vaikeudet. Vatsaa alkoi kramppaamaan ja oli pakko hiljentää vauhtia. Jotenkin sinnittelin ihan ok vauhtia ensimmäisen kierroksen melko helppojuoksuiset polut (12km). Tietysti kovempaakin vauhtia ois voinut juosta mutta niillä mentiin mitä oli. Toinen kierros (9km.)olikin sitten teknisempää maastoa, ainakin alku. Suota ja turvetta sääreen asti ja välillä kahlasin polvia myöten suonsilmässä. Pikkuhiljaa jalkoja alkoi todenteolla painaa mutta koitin pysytellä edellämenevien matkassa ja taisin jopa muutaman ohittaa. Juoksun aikana mulla ei ollut aavistustakan siitä miten pitkään olen juossut ja jo polulla tein päätöksen kävellä ensimmäisenä arkipäivänä kellokaupuille gps-kellon hankintaan. No joka tapauksessa pääsin vihdoin maaliin ja aikaa tuossa taistelussa meni 2h. 10 min ja rapiat päälle. Uskoisin että pienellä reenaamisella tuon ajan saisi uppoamaan parin tunnin paremmalle puolen ja nyt olenkin sitten koittanut reenata.

Vähän on totinen ilme miehellä. ©Petteri Rantanen

Menin jonkinnäköisessä aivohalvauksessa ilmoittautumaan heinäkuun lopussa juostavaan Pallas-Hetta ultrapolkujuoksuun. Siinä riittääkin sitten motivaatiota juoksennella lähimetsissä ja vähän kauempanakin. Gps-kellokin on nyt ranteessa ja siitä on ollut uskomattoman paljon hyötyä juoksemisessa. Etenkin vauhdin rytmittäminen on todella paljon helpompaa. Lisäksi matkaa pystyy seuraamaan ja sykettä jne. jne.. En ole aikaisemmin tutustunut noihin uudenaikaisiin rannetietokoneisiin ja ne on kyllä aikamoisia vekottimia. En tiennyt että suunnon kelloon voi saada tuhansittain erilaisia sovelluksia ja se kertoo koska on taas hyvä aika treenata lisää. En tosiaan osaa sanoa miten paljon noihin kaikkiin palautumisarvoihin yms. kannattaa tuijottaa, mutta varmasti siitä saa jonkinnäköistä osviittaa siitä miten kannattaa harjoitella juoksemista.

Tuo Pallas-Hetta on siis 55km. ultrajuoksu joka mukailee pääosin Hetta-Pallas vaellusreittiä. Korkeuseroa reitille tulee joku 1700 metriä. 

Muistan kun yläasteella käytiin kavereiden kanssa vaeltamassa tuo matka ja oltiin reissussa vissiin 6 päivää. Nyt pitää mennä vähän kovempaa. Diskausraja taitaa olla 13 tuntia ja toivottavasti juoksu kulkisi siten ettei ole pelkoa että menee edes lähelle tuota 13 tuntia. 

Tämä juoksumittelö on siis heinäkuun lopussa ja ennen sitä olisi tarkoitus pyyhältää Pohjois-Norjaan kiipeilemään vähän pitempiä reittejä pariksi viikoksi. Sitä odotellessa.

Loppuun vielä Buff Trail tour Finlandin tekemä kisavideo Bodomtraililta:

 

Vappupiknikviikonloppu

Vappuaattona ei Varsinais-Suomalaisilla kiipeilijöillä, tai en muista tiedä mutta Mulla ja Ollilla, ollut muuta tekemistä kuin ajella Kustaviin. Matka taittui pikkuhiljaa Nousiaisten kautta missä todistettiin Tuomo Vainion hieno toistonousu timakkaan 5.14 boulderiin. Tomi Nytorp on avannut kyseisen linjan jo liki kymmenen vuotta siitten joten toistonousua saatiin odottaa.

Matkalla vappuboulderoimaan

Uutta släbinousua pukkaa

Kustavissa sää oli mitä parhain ja päätimme ottaa rennon vappuaaton fiiliksen Boulderoinnin merkeissä. Mökkisaarestani löytyikin nippu todella hyviä bouldereita ja saimme tehtyä yhteensä 7 ensinousua. Laatubouldereita suurin osa. Pian jo puhelin soikin ja lähdimme hakemaan vahvistusta vappukiipeilytiimiin. Joonas ja Lapa saapuivat illanviettoon. Tehtiin safkaa ja saunottiin.

Olli ja MiniMorriksen toistonousu

Olli samalla reitillä

Vappupäivän aamuna lähdettiin pikkuhiljaa Hopiavuorta kohti, tietenkin Talouskaupan kautta. Eihän vappua voi viettää ilman lämpimiä omenapossumunkkeja ja simaa. Ostettiin parit munkit myös evääksi. Välihuomautuksena täytyy mainita että talouskaupalla on melko yksinkertaiset aukioloajat: Yhtenä päivänä vuodessa suljettu ja se päivä on Joulupäivä joten kiipeilijät saa käytännössä ehkäpä maailman parhaita munkkeja aina.

Hopiavuorella oli yllätykseksi varmaan kymmenkunta autoa parkissa. Hienoa taas nähdä miten halkeamakiipeily vetää harrastajia puoleensa koko eteläisen Suomen alueelta. Harvemmin sielä kuitenkaan mitään ruuhkaa pääsee syntymään.

Emma lähettää pasuunaa

Urotekoihin ei tälläkään reissulla meidän osalta taivuttu vaan pitkälle projektointipainotteisesti kiipeily sujui. Omat yritykseni tyssäsi, jo toistamiseen vuoden aikana, kiilan katkeamiseen. Ensimmäisestä kerrasta en näemmä vielä oppinut että jos vaijeri on rispaantunut, menee kiila melko helposti poikki. Onneksi niputin samaan kasaan pari muutakin kiilaa niin ei tontti tömissyt.

Vaikka ajelimme lauantai-aamuna takaisin Turkuun, ei kiipeilyinto siihen tyssännyt. Kävimme illalla Nousiaisissa Joonaksen kanssa koettelemassa projektia jonka aiemmin keväälä harjasin. Edellisen päivän yrkät painoi vielä kuitenkin sen verran että ensinousu jäi tulevaisuuteen.

Mikä olisikaan parempi tapa päättää vappuviikko kuin pieni sporttikiipeilysessio. Ajelimme sunnuntaina Muurlan Baby face-kalliolle. Siinäpä vasta hieno kallio. Lämppäriksi pari yrkkää Baby faceen jonka jälkeen siirryttiin kokeilemaan Candyuppia. Molemmat ovat todella mahtavia reittejä. Hänkkiä ja melko hyviä otteita ja pulttivarmistukset. Hienoa vaihtelua trädittelytouhuille missä mennää pystysuoraa pintaa huonoilla otteilla... ja varmistuksilla.

Salon seudun kiipeilyt kannattaa ilman muuta päättää AINA Halikon Design hillissä kakkukahvit nauttien. Siinä vasta hyvä kahvila ja suussasulavat kakunpalat.

Katkurun megasläbi

Uutta reittiä Hopiavuoreen sekä parit boulderit

Uusi linja "Sopimaton Tila" kulkee kuvassa köyden oikella puolella olevaa kulmaa/halkeamaa pitkin

On taas säitä pidellyt... Valitettavasti vaan joka ainut kerta kun ollaan oltu Kustavissa on ollut aivan järjettömän kylmää. Vaikeiden reittien kiipeeminen on haastavaa kun ei saa millään pidettyä kroppaa lämpimänä. Eilen muutama auringonsäde puikahti pilvien välistä ja O-P Manni sai tehtyä uuden reitin Hopiavuoreen. Khora-sektorin nimikkolinjasta oikealle erkaneva linja on hienoudessaan ja vaikeudessaan vertaansa vailla Hopiavuoressa, ja mahtava lisä Kustavin n. ysigreidin reitteihin. Reitin nimeksi tuli "Sopimaton Tila". 

Itsekin edistyin oman projektini kanssa mutta iltapäivän tihkusade vesitti liidiyritykset. Täytyy odottaa kelejä. Onneksi säätiedotus lupaa viikonlopulle ja ensi viikolle aurinkoa.

Olli työstää linjaa Hopialla

Pääasiassa viime päivät on kuitenkin ollut parempi pysytellä boulderoinnissa täällä lähikivillä. Uusia reittejäkin on löytynyt. On aina hienoa löytää uusia laatulinjoja, jopa paikoista joissa on kiivetty jo pidemmän aikaa. 

Ilmaa alla

Viime viikolla Ravattulan Muikunvuorelle syntyi kolme uutta laatuboulderia. Tai, kaksi boulderia ja yksi sporttireitti ilman pultteja, on se sen verran korkea boulderiksi. O-P Manni sai tehtyä ensinousun yli kymmenen vuoden takaiseen linjaan. 

Todella hienoa otekiipeilyä hänkillä. Boulderiksi korkeahkot kymmenisen metriä. Flyby 7a+. Toinen Ollin luomus oli myös vanha projekti. Istumalähtö Aeroflot nimiseen boulderiin. Muutama erittäin napakka muuvi lähtöön ja Aeroflot assis sai ensinousunsa... tiukahko 7c+. 

Itse sommittelin vastapäiseen kiveen muutaman voimamuuvin boulderin. German wings 7b+. 

Kaikki em. boulderit on tähtilinjoja. Muutenkin muistui taas mieleen miten hieno paikka tuo Ravattulan kallio on. Erityisesti kivenlaatu on vertaansa vailla. Kannattaa vierailla.

Nyt sitten vaan odottelemaan kelejä niin pääsee taas Kustavin kallioille.

Ollin Tikkilista

Olli Manni teki hienon esityksen omasta tikkilistastaan, itse asiassa kaksi erilaista.... eikun tikkaamaan! Ilmatieteenlaitos lupaa erinomaista kiipeilykeliä töksi viikoksi.

MiniMorris

Vihdoin taas Kustavissa. Kevään kiipeilykelit eivät olekaan olleet niin hohdokkaat mitä olisi voinut kuvitella. Tai olihan se yksi viiko kun olin Espanjassa mutta muuten sadekuurot ovat seuranneet toisiaan. 

Ulkokiipeilyni on ollut pitkälti bouldervoittoista mutta toisaalta sekin on tuntunut mahtavalta talven jälkeen. Tänään sain vihdoin kiivettyä Hopiavuoren boulderongelman jonka bongasin alkuvuodesta. Muutama päivä projektointia tuotti hedelmää ja sain toppidynon pysymään ja yksi Kustavin timakimmista bouldereista sai ensinousun. Boulderin löytää kun jatkaa kävelyä pellon reunaa pitkin Hopianvuoren seinämän ohi ja kun pelto loppuu, astelee metsään.

Lähtöotteet halkemassa josta reilunkokoinen deadpointti sentin levyiseen listaan, vasen käsi saideriin, vasen jalka ylös, vasen käsi oikean käden viereen kynsikrimpille, oikea jalka ylös ja armoton veto slouppaavaan toppiin. MiniMorris ja greidi jotain ylempää fontsuseiskaa. Menkäähän koittelemaan jammailujen välissä:)

Tänään päivällä Hopiavuorella näytti melko kuivalta ainakin osittain. Aurinkokin paistoi ja meinasi tulla oikein lämmin. Nyt tosin tuli sadekuuro mutta uskoisin että pääsisäisviikonloppuna pääsee jonnekin puristamaan halkeamia, varsinkin jos säätiedotukset pitää paikkansa eikä enempää sadekuuroja paljoa tule. 

Nähdään kallioilla!

Kuntoloma etelässä, Chulilla

Muistan kuuleeni joskus kiipeilyurani alkuaikoina hurjia tarinoita Espanjan reissuista. Kunnollisista seikkailuista joissa kiivettiin kovaa, ajeltiin bussilla villissä Espanjassa ja välillä jouduttiin salaman iskemäksi. Yksi paikannimi noista tarinoista jostain syystä jäi mieleeni; Chulilla. En oikeastaan ole tiennyt näihin päiviin asti miksi tuo paikka herätti mielenkiintoni mutta olen aina halunnut tehdä reissun sinne.

En siis miettinyt hetkeäkään kun Tampereen Lauri soitteli ja kysyi haluisinko lähteä keväiselle kiipeilylomalle Chulillaan. Mikäs olisi parempaa kuin pieni kestävyysreeni varhain keväällä ennen kuin kiipeilykausi alkaa kunnolla Suomalaisilla kallioilla. Hyvä boosteri kiipeilykauden alkuun siis.

Alueella on kiivetty joskus 80-90 luvulla melko paljon. Välissä paikka jäi pienoiseen unholaan ja nyt suuri osa reiteistä on uudelleen pultattu ja uusia reittejä on tehty ja tehdään koko ajan lisää. Suosituimmilla sektoreilla voi viikonloppuisin tulla pienehköä ruuhkaa mutta heti jos haluaa kiivetä omassa rauhassa siihenkin löytyy yleensä sopivia sektoreita, varsinkin jos jaksaa kävellä hieman pidemmmälle.

Chulilla sijaitsee noin 50 kilometriä Valenciasta pohjoiseen. Me lennettiin Barcelonaan, josta on noi neljän tunnin automatka hyviä teitä pitkin. Paras vaihtoehto olisi tietenkin lentää Valenciaan mutta lentoyhteydet Suomesta ovat verrattaen huonot. Nyt keväällä Norwegian aloittaa lennot Turusta Alicanteen josta on vajaa pari sataa kilsaa ajoa. Auto kannattaa joka tapauksessa vuokrata.

Asumisen suhteen voisin suositella oman kämpän vuokraamista. Chulillassa sijaitsee myös kuulemma melko hyvin toimiva refugio El Atico. Me vuokrattiin kämppä Chulillan viereisestä kylästä Losa del obisposta. Jos joku on kiinnostunut lähtemään mestoille niin voin suositella ottamaan yhteyttä Mariaan, paikan omistajaan.  Hinta vuokrakämpälle tuli jopa halvemmaksi kuin refugiossa ja meillä oli kuitenkin oma kattoterassi jossa oli mukava nauttia kiipeilynjälkeisistä ilta-auringon säteistä.
 
Chulilla on yksi hienoimmista kiipeilypaikoista joista olen käynyt. Idyllinen Espanjalainen maaseutu pienine kylineen, joissa valkoisten talojen välisillä kujilla on pienen pieniä kahviloita ja kauppoja. Vuorten välissä halkeaa vaikuttava chulillan rotkolaakso jonka seinämillä on lähes tuhat kiipeilyreittiä. Pohjalla solisee kirkasvetinen joki ja korkeuksissa liitelee kotka vasten sinistä taivasta. Tällaisessa paikassa kelpaa viettää lomaa ja rentoutua.

Kiipeiltävää riittää kaikentasoisille kiipeilijöille mutta paikan parasta antia ovat reitit 7a:sta ylöspäin, aina ylempiin kasigreideihin asti. Pääasiassa kiipeily on pitkää, lievästi hänkkiä ja pumppaavaa. Riippuen sektorista löytyy kaikenlaista kalkkikiveä. On kaikenkokoista tufaa, pokettia, krimppiä... melkeimpä mitä vaan... Jopa halkeamia. Kaikki kiipeämämme reitit oli omalla tavallaan erinomaisia kuitenkin muutama reitti nousi ylitse muiden:

Top kymppi reitit jotka kiipesin:

1. Cantina marina 6c+
2. Dumbo love 7a
3. Plan Z 7a
4. Top of the rock 7a
5. Pim pam pons 7a+
6. El Regalito 7b
7. Cantalobos 7b
8. El catador de sake 7b
9. Danjos Colaterales 7b+
10. Aromas del verdon 7c+

Arvoin ennen matkaa köyttä ostaessani, hankinko 70 vai 80 metrisen narun. Onneksi päädyin pidempään, sillä suurin osa kiipeämistämme reiteistä oli sen verran pitkiä että köysi juuri ja juuri riitti. Reitit olivat pääasiassa erittäin hyvin pultattuja ja uusilla pulteilla. Jopa liimapultteja oli käytetty paikoitellen. Paikalliset ovat tehneet selkeästi paljon työtä alueen kehittämisessä ja sen myös huomaa.

Alueesta löytyy topokirja mutta toistaiseksi sen painos oli myyty loppuun. Chulillan keskusaukion tupakkikaupasta saa ostaa kopion sekä ehkä päivitetyin topo löytyy climbaps sivustolta joka on muutenkin ihan mielenkiintoinen webbisovellus.

Nyt rentouttavan loman jälkeen on hyvä keskittyä taas Suomikiipeilyyn. Kelit näyttäis ainakin olevan priimaa keväisille kiipeilyille. Kustavista ja muutenkin Turun lähialueilta löytyy muutamia uusia ja vanhoja projekteja jotka varmasti pitää kiireisenä kiipeilyn saralla ainakin tämän kevään. Ja jopa Kustavista löytyy koko ajan uusia mielenkiintoisia projekteja vaikka ensisilmäyksellä helposti näyttää että monelta kalliolta on kaikki selkeät linjat jo kiivetty. 

Keväiset kalliot

Nyt alkaa keliennusteet taas näyttää siltä että kannattaa kaivaa kiilat kaapinpohjalta ja rasvata camalotit. Ens viikolla pääsee kustavissa kiipeemään. Keli näyttää jopa niin hyvältä että ihan pikkiriikkisen harmittaa lähteä Espanjaan tiistaina. No, eiköhän sielläkin pääse nauttimaan auringosta ja kiipeilystä.

Riskeläisvuori jäälähtöjen aikaan vuonna 2013

No jos nyt pitäydytään Kustavissa, niin minne sielä kannattaa lähteä kevätauringon lämmittämästä kivestä  nauttimaan. Katseet kannattaa suunnata eteläseinämille ja kiivettävää löytyy varmasti. Hopiavuori ja Riskeläisvuori ovat kevään paikkoja. Juuri ennen kuin aurinko osuu seinään joskus puolenpäivän jälkeen, kitka on aivan järjetön. Pienikin tuulenvire kuivaa kalliot uskomattoman nopeasti ja vaikka olisi pilvistäkin, monet halkeamat ovat kuivia jos ei aivan äskettäin ole satanut. Pilvisellä säällä on tietysti vähän kylmä kiivetä mutta heti kun sormet tottuu kylmään niin homma on aivan mahtavaa.

Kevään huumassa

Yleensä kevään ensipaikka on Riskeläisvuori. Riskeläisvuoren parasta antia on ilman muuta jäälähdöt tälleen keväällä...yleensä. Tänä vuonna olematon talvi tuhosi jäät jo ennen niiden tuloa joten Riskeläisvuoressa täytyy tyytyä maalta lähteviin reitteihin, ellei halua tehdä roikkuständejä vetten päälle. Joka tapauksessa maaltakin löytyy paljon kiivettävää ja auringon lämmittäessä. Suositeltavia reittejä ovat kaikki Sunny Beach sektorin reitit.

Keväinen Riskeläisvuori

Metsänkaadon jälkeen otollinen paikka kaudenaloitukselle on ilman epäilystä ollut myös Hopiavuori. Hopiavuori saa paljon aurinkoa ja useat suositut halkeamat kuten Säkkipilli ovat niin syviä että ne

kuivuu todella nopeasti. Auringon osuessa kallioon tuulettomalla säällä, voi kallio jopa hieman lämmetä. Siitä ei paljoa kiipeilypuitteet parane. Tänä vuonna täytyy huomioida että kallion edustan pelto on  viljelyksessä, joten kalliolle lähestyminen tapahtuu pellon reunaa pitkin.

Hopiasläpi 6+

Heti vaan kun säätiedotus näyttää aurinkoa eikä tuuli puhalla liian kovaa etelästä, kannatta ilman muuta suunnata auton keula kohti Kustavia. Kiipeilystä pääsee nauttimaan!

Loppukevennykseksi pieni videonpätkä viime keväältä: Vapauden huuma.