Vierumäki Trail 27.6

Nyt alkuun täytyy pahoitella että kiipeilyblogi näyttää hetkellisesti muuttuneen juoksublogiksi. Toisaalta juokseminen on hyvää treeniä myös kiipeilylle ja voin suositella sitä kaikille.

"Slow and steady wins the race... except in a real race" -joku random liikuntamaikka jenkeistä-

Jännityksen- ja kieltämättä pienehkön kauhunsekaisin tuntein laskin pääni perjantai-iltana tyynylle. Aamulla kello olisi soimassa vartin yli neljä, ja muutaman tunnin kuluttua siitä aloittaisin elämäni ensimmäisen maraton-urakkani. Kyseessä oli siis Vierumäki Trail maraton joka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa urheiluopiston lähi- ja vähän kauemmissakin maastoissa.

Huoltojoukko: Iskä ja Morris

Sain nukuttua kohtalaisesti ja matka kului suunnitellusti, kiitos isäni joka lähti kuskiksi ja huoltojoukoksi. Pian olinkin lähtöviivalla kisatamineet päällä ja valmiina lähtemään. Parin edellisen päivän vaivannut nilkkakipu oli poissa ja oikeastaan oli todella hyvä fiilis lähteä matkaan kolmen ja puolensadan muun juoksijan kanssa.

©Arto Määttä

Vaikkakin minulta puuttuu suurempi kokemus juoksukilpailuista, olen nyt parina kertana, ensin Bodomilla ja nyt vierumäellä ollut todella positiivisesti yllättynyt kisajärjestelyistä. Hienosti hoidettuja tapahtumia. Vaikka osalistujamäärät on isoja on homma saatu pidettyä hienosti kasassa. Jo pelkästään sen puolesta on hienoa osalistua näihin kisoihin.

© Lasse Hurmalainen

Nyt torvi soi ja väkimassa alkaa liikkua lähtöportin läpi. Ensimmäiset juoksijat lähtevät hurjaa kyytiä mutkaisia polkuja näkymättömiin. Itse otan maltillisemman lähdön ja suuntaan väkijoukon mukana kohti vierumäen polkuja. Väkijoukko venyy ja itse pääsen ihan hyvään asemaan pääjoukon kärjellä. Ensimmäiset viisi kilometriä mennään jonossa mutta sitten suuri ryhmä saa jäädä taakse ja seuraavat kymmenisen kilometriä juoksenkin pienemmässä porukassa. Tasaista puurtamista. Koitan pitää vauhdin mahdollisimman tasaisena ja hyvinhän se onnistuu. 

© Lasse Hurmalainen

Reitin alussa ensimmäiset 10-15 kilometriä oli melkolailla hyviä polkuja, metsäteitä ja pururataa. Keskiosa seuraili vähän teknisempiä polkuja ja välillä mentiin hakkuuaukealla metsäkoneuria. Oli siinä matkalla jotain täysin poluttomiakin osuuksia mutta pääosin helppoa juostavaa vailla sen suurempia korkeuseroja. Lopun viimeinen kymmenen kilometriä oli todella tasaista ja paikoin todella suoraa kangasmetsää. Arvatenkin viimeinen kymppi oli aivan järjettömän uuvuttava ja kilometrit tuntuivat toinen toistaan pidemmiltä. Maaliin pääsy on aina yhtä helpottava tunne. Maassa istuessani koin elämäni ensimmäiset jalkakrampit kun takareisi alko vetämään jalkaa koukkuun. Onneksi noi krampit tuli vasta maalissa eikä esimerkiksi 5 kilsaa ennen maalia. 

Melkeen maalissa

Siihen nähden että kyseesä oli ensimmäinen maraton jonka olen juossut, matka meni mielestäni ihan kelvollisesti. Ensimmäiset 32 kilometriä meni todella kelvollisesti. Meno tuntui kevyeltä ja siihen asti näytti että voisin päästä jopa alle neljän tunnin. Lopussa kuitenkin uupumus koitti kuin yllättäen ja jaloilla ei enää vaan yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan kovempaa. Yksi seikka jota pitää alkaa kehittämään on sileällä juokseminen. Pururadalla ja metsäautoteillä porukka otti mua kiinni mutta heti kun tuli teknisempää polkua sain mennä omia menojani. Varsinkin jos sileitä pätkiä on reitillä paljon, siinä voittaa aivan järjettömästi aikaa melko pienellä efortilla. Kisan tulokset löytyy täältä. 

Mukana mulla oli salomonin kisaliivi 1,5 litran pussilla sekä kahdeksan geeliä. Puolet geeleistä oli kofeiiniboostattuja. Ensimmäiset 5 kilometriä pohkeet tuntuivat jotenkin tukkoisilta mutta ekan geelin jälkeen ne aukesivat ja juoksu alkoi tuntumaan paremmalta. Koko matkan koitin syödä geelejä puolen tunnin välein siten että joka toinen oli normigeeli ja joka toinen kofeiinigeeli, ja se tuntuikin melko hyvältä. Vesimäärä oli tällä kertaa sopiva mutta hiukankaan kuumemmalla kelillä vesi olisi loppunut kesken, nyt se loppui muutama kilsa ennen maalia, joten jonkinnäköinen pullo pitää lisäksi olla. Pullo on lisäksi helpompi täyttää huoltopisteillä. Nesteytyksessä oon kokenut veden parhaaksi ainakin tällaisilla matkoilla päänesteenä. Ehkä pulloon voisi laittaa jotain urheilujuomaa mutta pääasiallisesti sitä nautittuna mulla meinaa laatta lentää pidemmillä juoksuilla.  

Voittajakolmikko

Taas hieno kokemus vaikka jalat onkin olleet tuhannen tohjona nyt viimeiset kolme päivää. Tää oli todella hyvä askel Pallasta ajatellen joka onkin jo alle kuukauden kuluttua. Tietää taas vähän miten keho reagoi tällaisen aktiviteetin parissa, ja osaa paremmin sielä sitten jakaa energiavarantoja. Juoksuna Pallas tulee olemaan luultavimmin aikatavalla erilainen kuin Vierumäki. Korkeuseroa matkalle kertyy varmaan 2,5 kertaisesti ja pituuttakin on reilu kymppi enemmän. Toisaalta Lapin tuntuirimaisema on vertaansa vailla juoksuympäristönä ja se varmasti siivittää menoa jonkin verran. 

Ensi viikolla lähdetään Eliaksen kanssa Norjaan viettämään valmistavaa leiriä ja sieltä sitten Pallakselle. Oikeastaan odotan pallaksen juoksua jo todella paljon. Tää juoksuhomma on siistiä. 

Vielä yksi kuva eiliseltä Hopiavuorelta ettei kiipeilyhomma aivan unohtuisi

Polkuja juosten ja Norjanmaata fiilistellen

Pari viikkoa on ollut vähän laskusuhdannetta kiipeilystä. Jotenkin sitä kesän kynnyksellä aina vähän kyllästyy ja odottelee ehkä tulevia kesän reissuja tai tekee jotain muuta mukavaa. En tosiaan ole unohtanut kiipeilyäkään vaan olen keskimäärin pari kertaa viikossa koittanut käydä kiipeemässä ja välillä oikukkaat säät ovat ajaneet jopa sisälle puristamaan muovia. Siitä ei tosin suurempaa nautintoa tällä kertaa irronnut mutta kait sekin ihan hyvästä treenistä menee jos ei muutakaan ole tarjolla. Odotan todella kesälomaa ja reissua Pohjois-Norjaan. 

Norjaa ei voi kukaan varmastikkaan koskaan hehkuttaa liikaa. Se on vaan niin hieno paikka ja maailmanluokan kiipeilyä riittää joka lähtöön. On boulderia, sporttia, lyhyttä trädiä, bigwallia... ihan mitä tahansa kiipeilystä puhuttaessa voi keksiä, ja paljon. Säät välillä vähän oikuttelee mutta ainakin pienen kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että niin ne oikuttelee kaikkialla muuallakin missä on vuoria. Ja kaiken lisäksi, Norjassa voi kalastaa kun sataa. Heinäkuun puolessä välissä olis tarkoitus suhata Pohjois-Norjaan pariksi viikoksi. Sitä on hyvä fiilistellä.

Toinen asia mistä oon toden teolla innostunut on polkujuoksu, tai amerikkalaisittain sanottuna trail running. Ennen vanhaan puhuttiin maastojuoksusta, vai onko edes sama asia, ja se oli sitä hommaa jota kaikki liikuntatunnilla vihasivat. Kun maastojuoksu on muuttunut polkujuoksuksi ja kaupasta saa ostaa kymmenittäin erilaisia polkujuoksukenkiä, vaatteita, juomasysteemejä tai oikeastaan mitä vaan missä on trail- etuliite on siitä pikkuhiljaa muodostumassa trendilaji. Enkä, jos totta puhutaan, yhtään ihmettele että miksi. Juokseminen on hieno tapa liikkua luonnossa. Pehmeillä poluilla juokseminen rasittaa elimistöä, lähinnä tuki ja liikuntaelimiä, huomattavasti vähemmän kuin asfalttijuokseminen. Tunnet kuin lentäväsi vihreässä metsikössä. Aluksi vauhti on huomattavasti hitaampaa kuin kadulla juostessa mutta pikkuhiljaa kun löytyy sopiva rytmi ja opit lukemaan polkua tarpeeksi monta metriä eteenpäin, vauhti alkaa kiihtyä. Välillä tuntuu että mennään jopa pelottavan lujaa. 

Olin maanantaina juosemassa elämäni toisen polkujuoksukisan Piikkiössä. Ensimmäinen oli Bodomtrail espoossa kuukausi sitten. Kilpaa juoksemisessa on jotain hienoa. En ole aikaisemiin ollut mitenkään kovin kilpailuorientoitunut missään mitä teen, mutta näissä kahdessa juoksukilpailussa on ollut todella hauskaa. Ennen juoksua pieni jännitys kalvaa mahanpohjaa mutta lähtöviivalla pitäisi olla jo varsin seesteinen mieli. Lähtölaukaus, ja kaikki lähtevät pinkomaan minkä kintuistaan pääsevät. Ensin mennään rykelmässä ja sitten alkaa porukka hajoamaan. Itse koittaa pysyä mahdollisimman lähellä kärkeä. 

Luin jostain foorumilta että polkujuoksukisat ratkaistaan alamäessä. Kyllähän alamäkeen pääsee aina mutta jotenkin vaan jalat ei meinaa pysyä aluksi mukana. Alamäkeen kovaa juokseminen juurakkoisilla poluilla onkin oma taiteenlajinsa ja vaatii harjoittelua. Treenien lomassa olen koittanut panostaa erityisesti alamäkijuoksun sujuvuuteen ja piikkiössä siitä olikin hyötyä. Ensimmäisessä pidemmässä alamäessä sain pääjoukon karistettua kannoiltani. Yksi oikean urheilijan näköinen kaveri oli pinkonut alun kilometreillä sen verran kaulaa ettei sen kuromiseen paukut riittäneet. Jotenkin kummassa sain kuitenkin pidettyä jonkunlaista vauhtia yllä ja juoksin toisena maaliin kymmenisen kilsaa myöhemmin. Mittari näytti matkaksi 10,65 km ja lopullinen kilpailuaika oli 51min 50s. Ihan kelpo vauhti.

Jälkeenpäin ajatellen ja Movescountin specsejä katsoen keskivaiheilla juoksua oli pienen pieni tuskaisempi osio. Jaloissa ei missään vaiheessa tuntunut pahalta mutta meinas laatta lentää tosissaan. Luulisinkin että oikeanlaisella tankkauksella tuollaisista polkujuoksupyrähdyksistä nauttisi paljon enemmän.

Kahden viikon päästä koittaa totisempi koettelemus kun Vierumäellä juostaan polkumaratonia. Ajattelin ennen Pallaksen juoksua joka tapauksessa juosta yhden vähän pidemmän lenkin ja tuo sattui juuri sopivasti olemaan ohjelmassa. Ilmoittauduin siis mukaan leikkiin. Saa nähdä miten miehen käy. Treeniohjelma näyttää seuraavaksi kahdeksi viikoksi melko kevyttä lenkkiä ja kisaa kohden kevenevää.

Yksi asia mikä täytyy tarkkaan miettiä on kyllä tuo ravitsemuspuoli. Olen nyt parilla lenkillä laittanut juomapussiin urheilujuomaa mutta se tekee vatsan todella kipeäksi. Parempi kombinaatio mulle taitaa olla pelkän veden juominen ja geelien nauttiminen silloin tällöin. Ainakaan tuolla seoksella ei tule niin järjettömän pahaa oloa. Pääasia kuitenkin että energiaa saa jotenkin sisälle.

Vierumäki tulee olemaan mun ensimmäinen ja toivottavasti ei viimeinen maraton. Kuten yhden ystäväni kanssa juteltiin; metsässä juokseminen on vaan niin siistiä ja maratonmittaisena se tulee varmasti olemaan supersiistiä. Voi vaan kuvitella miten siistiä se on ultramatkan muodossa.

Toukokuu

Kesän kynnyksellä koittaa kokemuksen ukaan aina jossain vaiheessa se hetki kun vaikeiden reittien projektointi käy puuduttavaksi ja on aika kiivetä vähän helpompia reittejä ja ehkäpä hakea kuntoa kesän seikkailuihin. Tämäkään kevät ei tuonut poikkeusta tuohon tavanomaiseen rytmiin vaan nyt viimeiset viikot on kuluneet pitkälti helpomminlla reiteillä. Toki poikkeuksen nimissä oon pari kertaa käynyt koittamassa Kustavin projektia

Se fiilis on aina hieno kun pääsee jotain mitä aikaisempina vuosina on hampaat irvessä koittanut.

Vasta kun alkaa kiipeämään onsaittitason reittejä ja pitää vähän pitempiä taukoja mihin talven treenikaudella on tottunut huomaa miten taas on hitusen verran kehittynyt. Kiipeily on hieno laji kun vielä 15 vuoden jälkeen huomaa joka vuosi vuodelta kehittyvänsä.

Muutamia hinoja kiipeilypäiviä jäi toukokuusta mieleen. Ensimmäisenä varmaan tutustuminen Nostalgiasektoriin Isoniitussa. Jostain syystä en ole aikaisemmin sielä päässyt kiipeämään joten intoa piukassa pääsin kiipeämään uusia linjoja. Yksittäisenä sektorina se onkin yksi Kustavin parhaista. Sopivantasoisia reittejä joilla pari-kolme tuntia saa mukavasti kulumaan. Ei varmasti paljoa mene vikaan jos mainitsen sektorin nimikkoreitin yhdeksi Kustavin parhaisata sen tason reiteistä. Iltasella vielä poikettiin hopiavuoreen josta tuli taas kerran kiivettyä Kylmä hönkä. Voin suositella myös sitä leveämmistä halkeamista kiinnostuneille.

Viime viikolla suuntasimme Morriksen kanssa auton kohti itää. Reissn pääasiallinen  tarkoitus ei tällä kertaa ollut kiipeilyssä mutta sitäkin tuli tehtyä. Kävin taas kerran tutustumassa Kolin bouldertarjontaan, tällä kertaa rantakivellä. Mukavia pikku bouldereita helpolla lähestymisellä ja super-kivenlaadulla. Sain jopa pari tiukkaa probleemaan selätettyä lyhyessä sessiossani. Pari vuotta sitten koittelin Bluetoothia ja totesin sen mahdottomaksi silloin. Nyt sain sen kiivettyä muutamalla hassulla yrityksellä. Hieno linja.

Hiidenkirnu

Morris ottaa lunkisti

Paluumatkalla poikettiin Mäntyharjun kautta. Kävin katsomassa hiidenkirnua Turunvuorella. Suu ammollaan ihastelin sen jylhyyttä. Vaikealta näytti mutta sitä täytyy palata kokeilemaan jonain päivänä. Pienen vesisateen saattelemana ajelin Olhavalle telttailemaan. Jyväskylän pojat lopettelivat kiipeilypäiväänsä kun saavuin paikalle. Aamulla virittelin yläköyden laatalle ja kiipesin muutaman reitin muutamaan kertaan ihan treenimielessä. Oli hienoa olla olhavalla yksinään. Pari turistia kävi rananssa kääntymässä. Muuten vain lammen kaakkurit ja yksi joutsen pitivät meille seuraa. Morris otti aurinkoa saaressa ja mä kiipesin. Iltapäivällä aurinko alkoi korventamaan sen verran kovaa että oli aika pakata rensselit kasaan ja suunnata kohti Turkua. Hieno pieni reissu hienoissa maisemissa.

   

Morris nauttii auringosta

Pakollinen selfie

Olen myös alkanut taas juoksemaan. Aiemmin talvella olin ilmoittautunut helatorstaina juostuun Bodomtrail puolimaratoniin.En ole oikeastaan Patagonian reissun jälkeen kauheasti käynyt poluilla, ja jotenkin valmistautuminen suunnitelmista huolimatta, jäi melko viime tinkaan. Olen aina silloin tällöin kevään aikana juossut lyhyehköjä maastolenkkejä mutta ennen Bodomia ehdin juosta vain pari pitempää lenkkiä. Sen tunsi juostessa. Olin saanut paikan toisesta lähtöryhmästä ja lähdinkin heti alusta kärkiryhmän mukana juoksemaan. Vauhti kärjessä tuntui ensimmäiset 6 kilsaa sopivalta kunnes alkoi hetkelliset vaikeudet. Vatsaa alkoi kramppaamaan ja oli pakko hiljentää vauhtia. Jotenkin sinnittelin ihan ok vauhtia ensimmäisen kierroksen melko helppojuoksuiset polut (12km). Tietysti kovempaakin vauhtia ois voinut juosta mutta niillä mentiin mitä oli. Toinen kierros (9km.)olikin sitten teknisempää maastoa, ainakin alku. Suota ja turvetta sääreen asti ja välillä kahlasin polvia myöten suonsilmässä. Pikkuhiljaa jalkoja alkoi todenteolla painaa mutta koitin pysytellä edellämenevien matkassa ja taisin jopa muutaman ohittaa. Juoksun aikana mulla ei ollut aavistustakan siitä miten pitkään olen juossut ja jo polulla tein päätöksen kävellä ensimmäisenä arkipäivänä kellokaupuille gps-kellon hankintaan. No joka tapauksessa pääsin vihdoin maaliin ja aikaa tuossa taistelussa meni 2h. 10 min ja rapiat päälle. Uskoisin että pienellä reenaamisella tuon ajan saisi uppoamaan parin tunnin paremmalle puolen ja nyt olenkin sitten koittanut reenata.

Vähän on totinen ilme miehellä. ©Petteri Rantanen

Menin jonkinnäköisessä aivohalvauksessa ilmoittautumaan heinäkuun lopussa juostavaan Pallas-Hetta ultrapolkujuoksuun. Siinä riittääkin sitten motivaatiota juoksennella lähimetsissä ja vähän kauempanakin. Gps-kellokin on nyt ranteessa ja siitä on ollut uskomattoman paljon hyötyä juoksemisessa. Etenkin vauhdin rytmittäminen on todella paljon helpompaa. Lisäksi matkaa pystyy seuraamaan ja sykettä jne. jne.. En ole aikaisemmin tutustunut noihin uudenaikaisiin rannetietokoneisiin ja ne on kyllä aikamoisia vekottimia. En tiennyt että suunnon kelloon voi saada tuhansittain erilaisia sovelluksia ja se kertoo koska on taas hyvä aika treenata lisää. En tosiaan osaa sanoa miten paljon noihin kaikkiin palautumisarvoihin yms. kannattaa tuijottaa, mutta varmasti siitä saa jonkinnäköistä osviittaa siitä miten kannattaa harjoitella juoksemista.

Tuo Pallas-Hetta on siis 55km. ultrajuoksu joka mukailee pääosin Hetta-Pallas vaellusreittiä. Korkeuseroa reitille tulee joku 1700 metriä. 

Muistan kun yläasteella käytiin kavereiden kanssa vaeltamassa tuo matka ja oltiin reissussa vissiin 6 päivää. Nyt pitää mennä vähän kovempaa. Diskausraja taitaa olla 13 tuntia ja toivottavasti juoksu kulkisi siten ettei ole pelkoa että menee edes lähelle tuota 13 tuntia. 

Tämä juoksumittelö on siis heinäkuun lopussa ja ennen sitä olisi tarkoitus pyyhältää Pohjois-Norjaan kiipeilemään vähän pitempiä reittejä pariksi viikoksi. Sitä odotellessa.

Loppuun vielä Buff Trail tour Finlandin tekemä kisavideo Bodomtraililta:

 

Vappupiknikviikonloppu

Vappuaattona ei Varsinais-Suomalaisilla kiipeilijöillä, tai en muista tiedä mutta Mulla ja Ollilla, ollut muuta tekemistä kuin ajella Kustaviin. Matka taittui pikkuhiljaa Nousiaisten kautta missä todistettiin Tuomo Vainion hieno toistonousu timakkaan 5.14 boulderiin. Tomi Nytorp on avannut kyseisen linjan jo liki kymmenen vuotta siitten joten toistonousua saatiin odottaa.

Matkalla vappuboulderoimaan

Uutta släbinousua pukkaa

Kustavissa sää oli mitä parhain ja päätimme ottaa rennon vappuaaton fiiliksen Boulderoinnin merkeissä. Mökkisaarestani löytyikin nippu todella hyviä bouldereita ja saimme tehtyä yhteensä 7 ensinousua. Laatubouldereita suurin osa. Pian jo puhelin soikin ja lähdimme hakemaan vahvistusta vappukiipeilytiimiin. Joonas ja Lapa saapuivat illanviettoon. Tehtiin safkaa ja saunottiin.

Olli ja MiniMorriksen toistonousu

Olli samalla reitillä

Vappupäivän aamuna lähdettiin pikkuhiljaa Hopiavuorta kohti, tietenkin Talouskaupan kautta. Eihän vappua voi viettää ilman lämpimiä omenapossumunkkeja ja simaa. Ostettiin parit munkit myös evääksi. Välihuomautuksena täytyy mainita että talouskaupalla on melko yksinkertaiset aukioloajat: Yhtenä päivänä vuodessa suljettu ja se päivä on Joulupäivä joten kiipeilijät saa käytännössä ehkäpä maailman parhaita munkkeja aina.

Hopiavuorella oli yllätykseksi varmaan kymmenkunta autoa parkissa. Hienoa taas nähdä miten halkeamakiipeily vetää harrastajia puoleensa koko eteläisen Suomen alueelta. Harvemmin sielä kuitenkaan mitään ruuhkaa pääsee syntymään.

Emma lähettää pasuunaa

Urotekoihin ei tälläkään reissulla meidän osalta taivuttu vaan pitkälle projektointipainotteisesti kiipeily sujui. Omat yritykseni tyssäsi, jo toistamiseen vuoden aikana, kiilan katkeamiseen. Ensimmäisestä kerrasta en näemmä vielä oppinut että jos vaijeri on rispaantunut, menee kiila melko helposti poikki. Onneksi niputin samaan kasaan pari muutakin kiilaa niin ei tontti tömissyt.

Vaikka ajelimme lauantai-aamuna takaisin Turkuun, ei kiipeilyinto siihen tyssännyt. Kävimme illalla Nousiaisissa Joonaksen kanssa koettelemassa projektia jonka aiemmin keväälä harjasin. Edellisen päivän yrkät painoi vielä kuitenkin sen verran että ensinousu jäi tulevaisuuteen.

Mikä olisikaan parempi tapa päättää vappuviikko kuin pieni sporttikiipeilysessio. Ajelimme sunnuntaina Muurlan Baby face-kalliolle. Siinäpä vasta hieno kallio. Lämppäriksi pari yrkkää Baby faceen jonka jälkeen siirryttiin kokeilemaan Candyuppia. Molemmat ovat todella mahtavia reittejä. Hänkkiä ja melko hyviä otteita ja pulttivarmistukset. Hienoa vaihtelua trädittelytouhuille missä mennää pystysuoraa pintaa huonoilla otteilla... ja varmistuksilla.

Salon seudun kiipeilyt kannattaa ilman muuta päättää AINA Halikon Design hillissä kakkukahvit nauttien. Siinä vasta hyvä kahvila ja suussasulavat kakunpalat.

Katkurun megasläbi

Uutta reittiä Hopiavuoreen sekä parit boulderit

Uusi linja "Sopimaton Tila" kulkee kuvassa köyden oikella puolella olevaa kulmaa/halkeamaa pitkin

On taas säitä pidellyt... Valitettavasti vaan joka ainut kerta kun ollaan oltu Kustavissa on ollut aivan järjettömän kylmää. Vaikeiden reittien kiipeeminen on haastavaa kun ei saa millään pidettyä kroppaa lämpimänä. Eilen muutama auringonsäde puikahti pilvien välistä ja O-P Manni sai tehtyä uuden reitin Hopiavuoreen. Khora-sektorin nimikkolinjasta oikealle erkaneva linja on hienoudessaan ja vaikeudessaan vertaansa vailla Hopiavuoressa, ja mahtava lisä Kustavin n. ysigreidin reitteihin. Reitin nimeksi tuli "Sopimaton Tila". 

Itsekin edistyin oman projektini kanssa mutta iltapäivän tihkusade vesitti liidiyritykset. Täytyy odottaa kelejä. Onneksi säätiedotus lupaa viikonlopulle ja ensi viikolle aurinkoa.

Olli työstää linjaa Hopialla

Pääasiassa viime päivät on kuitenkin ollut parempi pysytellä boulderoinnissa täällä lähikivillä. Uusia reittejäkin on löytynyt. On aina hienoa löytää uusia laatulinjoja, jopa paikoista joissa on kiivetty jo pidemmän aikaa. 

Ilmaa alla

Viime viikolla Ravattulan Muikunvuorelle syntyi kolme uutta laatuboulderia. Tai, kaksi boulderia ja yksi sporttireitti ilman pultteja, on se sen verran korkea boulderiksi. O-P Manni sai tehtyä ensinousun yli kymmenen vuoden takaiseen linjaan. 

Todella hienoa otekiipeilyä hänkillä. Boulderiksi korkeahkot kymmenisen metriä. Flyby 7a+. Toinen Ollin luomus oli myös vanha projekti. Istumalähtö Aeroflot nimiseen boulderiin. Muutama erittäin napakka muuvi lähtöön ja Aeroflot assis sai ensinousunsa... tiukahko 7c+. 

Itse sommittelin vastapäiseen kiveen muutaman voimamuuvin boulderin. German wings 7b+. 

Kaikki em. boulderit on tähtilinjoja. Muutenkin muistui taas mieleen miten hieno paikka tuo Ravattulan kallio on. Erityisesti kivenlaatu on vertaansa vailla. Kannattaa vierailla.

Nyt sitten vaan odottelemaan kelejä niin pääsee taas Kustavin kallioille.

Ollin Tikkilista

Olli Manni teki hienon esityksen omasta tikkilistastaan, itse asiassa kaksi erilaista.... eikun tikkaamaan! Ilmatieteenlaitos lupaa erinomaista kiipeilykeliä töksi viikoksi.

MiniMorris

Vihdoin taas Kustavissa. Kevään kiipeilykelit eivät olekaan olleet niin hohdokkaat mitä olisi voinut kuvitella. Tai olihan se yksi viiko kun olin Espanjassa mutta muuten sadekuurot ovat seuranneet toisiaan. 

Ulkokiipeilyni on ollut pitkälti bouldervoittoista mutta toisaalta sekin on tuntunut mahtavalta talven jälkeen. Tänään sain vihdoin kiivettyä Hopiavuoren boulderongelman jonka bongasin alkuvuodesta. Muutama päivä projektointia tuotti hedelmää ja sain toppidynon pysymään ja yksi Kustavin timakimmista bouldereista sai ensinousun. Boulderin löytää kun jatkaa kävelyä pellon reunaa pitkin Hopianvuoren seinämän ohi ja kun pelto loppuu, astelee metsään.

Lähtöotteet halkemassa josta reilunkokoinen deadpointti sentin levyiseen listaan, vasen käsi saideriin, vasen jalka ylös, vasen käsi oikean käden viereen kynsikrimpille, oikea jalka ylös ja armoton veto slouppaavaan toppiin. MiniMorris ja greidi jotain ylempää fontsuseiskaa. Menkäähän koittelemaan jammailujen välissä:)

Tänään päivällä Hopiavuorella näytti melko kuivalta ainakin osittain. Aurinkokin paistoi ja meinasi tulla oikein lämmin. Nyt tosin tuli sadekuuro mutta uskoisin että pääsisäisviikonloppuna pääsee jonnekin puristamaan halkeamia, varsinkin jos säätiedotukset pitää paikkansa eikä enempää sadekuuroja paljoa tule. 

Nähdään kallioilla!